Aiemmin kirjoittamani postauksen perusteella ajattelin listata koirani henkilökohtaisia oireita. Tilanne on muuttunut lääkityksen aloittamisen jälkeen, eivätkä Remun pääasialliset oireet ole enää samoja. Liikkumisen kankeus on alkanut pistää silmään yhä enemmän.
Remu kävelee keinuen. Se kulkee takajalat jäykkinä ja takamustaan keikutellen kuin surkuhupaisa diiva. Toisaalta ravi on puhdas (vaikkakin "liian keveä sheltin raviksi", kuten eräs koiraihminen mainitsi)*. Pupulaukkaa ei esiinny. Peitsaus on vakiintunut päivittäiseksi, mutta se ei ole Remun pääasiallinen askellaji. Koira kävelee vinossa viikoittain, eli lihashuoltoa pitää lisätä. En usko, että syynä olisi liikeradan kaventuminen, vaan pikemminkin huono liikkuminen ja siitä johtuvat lihasjumit. Venyttely on vähentynyt paljon lääkityksen aloittamisen jälkeen, joten jatkuvaa koipien ojentelua voisi pitää oireena. Tassujen pureskeleminen on loppunut tyystin. Ilmeisesti blogissa mainitsemani tapaus johtui mökkireissusta.
Remu ei jaksa ravata saati juosta pitkiä matkoja. 20 minuutin tasaisen ravuuttamisen jälkeen se alkaa ontua silmiinpistävästi. Jos koirapuistossa on liian aktiivista koiraseuraa, Remu tekee pari pyrähdystä muiden mukana, mutta rauhoittuu sitten. Jos muut koirat lähestyvät sitä juosten, se juoksee karkuun häntä koipien välissä ja taakseen pälyillen. Välttelen tällaisia tilanteita ja yritän viedä koirani puistoon vain, kun siellä on rauhallista haisteluseuraa. Vapaana ollessaan Remu tekee satunnaisia pyrähdyksiä ja vaihtelee askellajista toiseen monipuolisesti. Jos lenkki venyy yli tunnin mittaiseksi, se sekoaa - vapaana ollessaan se alkaa juoksennella holtittomasti ja kiinni ollessaan alkaa riuhtoa hihnaa ja riehua. En tiedä, johtuuko se ylirasittuneesta koivesta, vai turhautuuko rutiineista tykkäävä rekkuni ylipitkään lenkkiin. Lonkkavikaiset koirat voivat hakea helpotusta kipuun endorfiinista, jota vapautuu suuren rasituksen yhteydessä. Jälkikäteen lemmikillä on kuitenkin vielä entistäkin kurjempi olla.
Vinossa istuminen sekä portaiden välttely ovat tyypillisiä Remulle. Matalat, sopivasta materiaalista valmistetut rappuset menettelevät, mutta esimerkiksi kerrostalossa täytyy tyytyä hissiin tai kantaa koira. Kotopuolen rappusia varten Remu ottaa vauhtia ja ryntää portaita pitkin mahdollisimman nopeasti ja pitkin loikin. Siitä huolimatta kuulee, kuinka käpälä ei aina nouse riittävän korkealle vaan kynnet napsahtavat rapun reunaan. Hitaammassa tahdissa Remu nousee raput varovaisesti. Se ei ravaa niitä ylös kaksitahtisesti, kuten joskus nuorempana ja kuten sen kokoiselle koiralle sopisi, vaan astelee portaat huolellisesti, oikeanpuoleista takajalkaansa säästellen.
Kosketusarkuuttakin on. Oikean lonkkanivelen kohdalla on herkkä kohta, jonka koskettamisesta Remu ei pidä. Sen nopea liike on hammaskontaktia vaille puraisu. Lonkka naksuu silloin tällöin. Olen pikkuhiljaa pääsemässä jyvälle siitä, millainen liikunta on koirani terveydelle sopivinta - lonkka naksuu, jos sitä on edellisenä päivänä rasitettu liikaa. Tai liian vähän. Tai... noh, se on monimutkaista.
Yhteen koottuna pienet asiat kertovat, että jokin on vialla. Asioihin perehtymättömän voi olla joskus vaikea huomata eläimen oirehdintaa - Remuakin luullaan nuoreksi ja terveeksi ja lonkkaviasta kertominen aikaansaa vain hämmästyneen puuskahduksen. Yleensä saan vain kehuja siitä, kuinka kiltti ja rauhallinen koira minulla on. Mutta on minulle sanottu niinkin, että parhaanluontoiset koirat ovat aina niitä sairaimpia...
*Päivitys huhtikuussa 2020: "Liian keveällä ravilla" on voitu tarkoittaa sitä, että Remulla oli lyhyt sivuaskel. Lyhyillä askelilla sipsuttaminen on voinut johtua lonkkavian aiheuttamista liikeradan rajoitteista tai esimerkiksi selkäkivuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti