Eräänä iltana Remu lopetti syömisen. Kun se vietiin lääkäriin, löysi eläinlääkäri koirastani pitkälle edenneen ohutsuolen syövän. Remmy lopetettiin leikkauspöydälle 8 vuoden ikäisenä.
Eläinlääkäri oli huippu. Hän kertoi rehellisesti, että koira oli huonossa jamassa ja soitti heti, kun tiesi ettei koiraa voinut pelastaa. Annoin lopetusluvan ja palasin jättämään jäähyväiset ikiuneen vajonneelle pikku koiralle. Klinikalla suhtauduttiin ymmärtäväisesti tuoreeseen entiseen koiranomistajaan ja hänen yhtä onnettomaan isäänsä.
Viimeisen eläinlääkärikäynnin myötä sain vastauksen yhteen itseäni vaivanneeseen kysymykseen. Remun nukuttamiset olivat olleet aina hankalia, ja se oli ollut hidas heräämään. Yksi aiempi eläinlääkäri oli kommentoinut myös korkeahkoja maksa-arvoja. Hyvän yleiskunnon takia kohonneisiin maksa-arvoihin ei kuitenkaan paneuduttu. Tämä eläinlääkäri näki jo röntgenkuvista, että ongelmia yhdistänyt tekijä oli koiraparan pikkiriikkinen maksa. Tiedä sitten, mistä kehityshäiriöt ovat voineet johtua... mutta Remulle niitä oli kertynyt useampi.
Silti Remu oli suurisydämisin tuntemani koira. Pienen soopelipojan kuolemasta on melkein vuosi, mutta iltojen hämärtyessä ikävä tuntuu kovemmalta kuin aiemmin. Odotan, että keltaisen ja oranssin sävyt katoavat luonnosta. Ehkä rakas Ruska-Remukaan ei ole mielen päällä samalla tapaa, kun ensilumi on satanut.
