torstai 23. huhtikuuta 2020

Nyt se on sappi, joka sakkaa

Bloggaajalla on ollut ihana, nuori koira. Varsinainen taskuraketti. Jossain vaiheessa koira alkoi himmailla agiesteillä. Se vaikutti olevan kipeä, eikä jaksanut tehdä montaa toistoa hypyillä. Sen hihnakäytös huononi hirveästi ja se alkoi äristä rappukäytävässä kulkeville ihmisille. 

Pro tip: Jos koulutus ei tepsi käytösongelmaan, niin seuraava osoite on eläinlääkäri.

Epämääräiset kipuoireet huipentuivat syömättömyyteen. Kolmen viikon syömättömyyden ja miltei 1 kg laihtumisen jälkeen eläinlääkärikäynti oli jokseenkin hyödytön. Eläinlääkäri vakuutti, ettei löytänyt koiralta mitään kipureaktioita ja epäili syömättömyyden syyksi kevättä. Hän myi meille säkillisen digestive support -koiranruokaa ja sanoi, ettei meidän tarvitse tulla kontrollikäynnille.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Miksi lisäravinteissa on sokeria?

Olen itsekin ollut sitä mieltä, että nivelravinteet piristivät koiraani, tekivät siitä liikkuvaisemman ja tepsivät muutenkin. Jouduin kyseenalaistamaan henkilökohtaisen kokemukseni luettuani Käypä hoito -suositukset. Ei ollut enää tarvetta ilmoittaa, että tutkimustulokset olivat ristiriitaisia. Kun Käypä hoito -suosituksien pohjana ei ollutkaan kaikkia nivelravinnetutkimuksia, vaan vain laadukkaiksi arvioidut tutkimukset, niin aineet todettiin lumelääkkeen veroisiksi kivunlievittäjäksi. 

Se, että nivelravinne tepsii, johtuu siis jostain muusta. Josko tarkistaisin satunnaisen nivelravinteen koostumuksen: 




Tuote sisältää eniten vettä. Toiseksi eniten on glukosamiinia. Kolmanneksi eniten tuote sisältää sorbitolia ja dekstroosia.

Sorbitoli on makeutusaine. Dekstroosi tunnetaan myös nimellä D-glukoosi eli rypälesokeri.

Sen jälkeen eniten on kondroitiinisulfaattia ja säilöntäaineita.

Näiden jälkeen tuotteessa on vielä sokerikulööriä, joka on sokeriin pohjautuva väriaine.

Tuotteen ravintoainekoostumus on 21,5 % hiilihydraatteja.

Tuotteessa on enemmän sokeria kuin toista "vaikuttavaa ainetta". Tokihan makeus parantaa maistuvuutta, mutta jos koira piristyy nivelravinnetta syötyään eikä syy voi olla kivun vähenemisessä, niin tuleeko se pirteys sokereista? Se energisyys - sokerista? Eihän?

torstai 3. tammikuuta 2019

Glukosamiini oli valhe

Glukosamiinia pidettiin lääkkeenä, joka ennaltaehkäisee nivelvaivoja ja lievittää kroonista kipua. Uusimmassa Käypä hoito -suosituksessa kuitenkin todetaan, että glukosamiini toimii kivunlievittäjänä ja toimintakyvyn parantajana yhtä huonosti kuin lumelääke. 

Kondroitiinin osalta tulokset ovat samanlaiset: kun huonosti toteutetut tutkimukset perattiin pois ja meta-analyysiin käytettiin vain laadukkaita tutkimuksia, niin "lääkkeen" tehosta ei enää löytynytkään todisteita. 

Koirien lisäravinteena menekkiä löytynee edelleen...?

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

En ole enää koiranomistaja

Eräänä iltana Remu lopetti syömisen. Kun se vietiin lääkäriin, löysi eläinlääkäri koirastani pitkälle edenneen ohutsuolen syövän. Remmy lopetettiin leikkauspöydälle 8 vuoden ikäisenä.

Eläinlääkäri oli huippu. Hän kertoi rehellisesti, että koira oli huonossa jamassa ja soitti heti, kun tiesi ettei koiraa voinut pelastaa. Annoin lopetusluvan ja palasin jättämään jäähyväiset ikiuneen vajonneelle pikku koiralle. Klinikalla suhtauduttiin ymmärtäväisesti tuoreeseen entiseen koiranomistajaan ja hänen yhtä onnettomaan isäänsä.

Viimeisen eläinlääkärikäynnin myötä sain vastauksen yhteen itseäni vaivanneeseen kysymykseen. Remun nukuttamiset olivat olleet aina hankalia, ja se oli ollut hidas heräämään. Yksi aiempi eläinlääkäri oli kommentoinut myös korkeahkoja maksa-arvoja. Hyvän yleiskunnon takia kohonneisiin maksa-arvoihin ei kuitenkaan paneuduttu. Tämä eläinlääkäri näki jo röntgenkuvista, että ongelmia yhdistänyt tekijä oli koiraparan pikkiriikkinen maksa. Tiedä sitten, mistä kehityshäiriöt ovat voineet johtua... mutta Remulle niitä oli kertynyt useampi.

Silti Remu oli suurisydämisin tuntemani koira. Pienen soopelipojan kuolemasta on melkein vuosi, mutta iltojen hämärtyessä ikävä tuntuu kovemmalta kuin aiemmin. Odotan, että keltaisen ja oranssin sävyt katoavat luonnosta. Ehkä rakas Ruska-Remukaan ei ole mielen päällä samalla tapaa, kun ensilumi on satanut.